Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.12.2025/Pykälä 158


Liite 1 Liikuntapaikkojen kunnossapitosuunnitelma

 

Liikuntapaikkojen kunnossapitosuunnitelma

 

Kunnanhallitus 06.10.2025 § 127 

 

 

Punkalaitumen kunnassa toteutettiin vuoden 2025 kevätpuolella kuntalaisille suunnattu hyvinvointikysely, johon vastasi yhteensä 147 henkilöä. Kyselyllä kartoitettiin kuntalaisten kokemuksia terveydestä, ravitsemuksesta, liikunnasta, sosiaalisesta hyvinvoinnista sekä palveluiden saavutettavuudesta. Tämän lisäksi kyselyllä selvitettiin kuntalaisten kokemuksia ja tyytyväisyyttä liikuntapakkoihin.


Tulosten mukaan kuntalaisten hyvinvoinnissa on sekä vahvuuksia että kehittämiskohteita. Vahvuuksia ovat erityisesti säännöllinen liikunta, liikuntaympäristöjen monipuolinen hyödyntäminen ja koettu sosiaalinen yhteisöllisyys. Kehittämiskohteita ovat puolestaan ravitsemustottumukset, kehonkuvaan liittyvä tyytyväisyys sekä liikunnan esteet, joita aiheuttavat ajanpuute ja jaksaminen.


Sukupuolittain tarkasteltuna naiset arvioivat terveytensä ja kehonkuvansa miehiä heikommiksi, mutta heidän ravitsemustottumuksensa ovat paremmalla tasolla. Miehillä liikunnan intensiteetti on korkeampaa, mutta ravitsemuksessa on parannettavaa. Ikäryhmittäin tarkasteltuna nuorilla korostuvat harrastusmahdollisuuksien puute ja kehonkuvaan liittyvät haasteet, työikäisillä ajanpuute ja kuormitus sekä ikääntyneillä terveydentilan heikentyminen ja yksinäisyys.


Kyselyn tulosten perusteella nousi esiin tarve arvioida liikuntapaikkojen kunnossapidon laatua ja tarvelähtöisyyttä. Jotta kunnossapito olisi tarkoituksenmukaista, kunnassa on laadittava liikuntapaikkojen kunnossapitosuunnitelma.

 

Suunnitelmassa liikuntapaikat jaetaan kategorioihin käyttöasteen ja käyttäjäryhmien tarpeiden mukaan. Kullekin liikuntapaikalle määritellään selkeästi kunnossapidon taso. Näin kunnossapito voidaan kohdentaa oikein ja sen toteutusta voidaan seurata yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaisesti.


Oheismateriaalina hyvinvointikyselyn 2025 tulokset.

 

Valmistelija  hallintojohtaja, hyvinvointipäällikkö

 

Lisätietoja  hallintojohtaja Tiina Mäkiranta, puh. 040 138 2312.
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee hyvinvointikyselyn tulokset tiedoksi ja evästää, mitä liikuntapaikkoja on tarpeen jatkossa ylläpitää ja millä tasolla.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi hyvinvointikyselyn tulokset. Kunnanhallitus evästi, että liikuntapaikoissa suositaan hyvinvointia edistävää kuntoliikuntaa ja koulun liikuntatuntien lajivalikoimaa. Kilpa- ja lajiurheiluun tarvittavaa erikoisvälineistöä kunta ei jatkossa hanki. Jatkossa kunta ei hanki polttopuita laavuille. Suositaan kunnossapidossa seurayhteistyötä.

 

 

 

 

Kunnanhallitus 01.12.2025 § 158  

87/00.01.02/2025  

 

 

Punkalaitumen kunnassa toteutettiin keväällä 2025 kuntalaisille suunnattu hyvinvointikysely, jonka yhteydessä selvitettiin käyttäjäkokemuksia ja tyytyväisyyttä kunnan liikuntapaikkoihin. Tulosten pohjalta havattiin tarpeelliseksi laatia liikuntapaikkojen kunnossapitosuunnitelma.

 

Kunnanhallitus evästi kokouksessaan 6.10.2025 § 127 liikuntapaikkojen kunnossapitoon liittyviä periaatteita joiden mukaan, jatkossa liikuntapaikkojen kunnossapidossa suositaan hyvinvointia edistävää kuntoliikuntaa ja koulun liikuntatuntien lajivalikoimaa, jatkossa kunta ei hanki kilpailu- ja lajiurheiluun tarvittavaa erikoisvälineistöä, jatkossa kunta ei hanki polttopuita laavuille ja lisäksi liikuntapaikkojen kunnossapidossa suositaan mahdollisuuksien mukaan seurayhteistyötä.

 

Liikuntapaikkojen kunnossapitosuunnitelmaa on laadittu yhteistyössä koulujen edustajien, elämänlaatupalveluiden ja teknisentoimen kanssa. Lisäksi kuntalaisille järjestettiin osallistava keskustelutilaisuus asiasta. Liikuntapaikkojen kunnossapidosta vastaa tekninen toimi. Viikoittaisista vakiovuoroista, toiminnallisesta seurayhteistyöstä ja liikuntatoiminnasta vastaa elämänlaadun vastuualue.

 

Liikuntapaikkojen kunnossapitosuunnitelmaan on kirjattu kohteet, joita on tarkoitus ylläpitää kunnan toimesta. Liikuntapaikkojen kunnossapitosuunnitelmaa päivitetään tarpeen mukaan. Liikuntapaikkojen kunnossapidossa tehdään aktiivista yhteistyötä seurojen ja yhdistysten kanssa.

 

Valmistelija  hallintojohtaja, hyvinvointipäällikkö, vs. tekninen johtaja

 

Lisätietoja  hallintojohtaja Tiina Mäkiranta, puh. 040 138 2312.

 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi liikuntapaikkojen kunnossapitosuunnitelman. Kunnanhallitus päättää, että suunnitelmanmukaisia liikuntapaikkoja pidetään yllä kunnan toimesta. Kunnossapitosuunnitelmaa on tarkoituksenmukaista päivittää kohdetietojen osalta osana operatiivista toimintaa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin lisäyksellä, että Emmanlampi lisätään uimapaikaksi.