RSS-linkki
Kokousasiat:https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 21.10.2025/Pykälä 53
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vesi- ja jätevesimaksutaksan määrittäminen 1.6.2026 alkaen
Tekninen lautakunta 21.10.2025 § 53
92/10.03.01.01/2025
Kunnanvaltuusto on 16.12.2024 § 34 hyväksynyt vesihuoltolaitoksen maksujen yleisten perusteiden pohjautuvaan vesihuoltolakiin § 18-19 ja valtuuttanut teknisen lautakunnan päättämään vesihuoltolaitoksen taksoista vuosittain.
- Vesihuoltolain 18 § määrittelee maksujen yleiset perusteet ja vaateen toiminnan kannattavuudesta.
- Vesihuoltolain 19 §:ssä määritellään erikseen maksuista.
Kunnan nykyinen vesimaksutaksa on otettu käyttöön 1.4.2025. Punkalaitumen Vesihuollon talouden saattamiseksi vesihuoltolain 18 § sekä 19 § edellyttämälle tasolle olisi kaikkien nykyisten taksojen hintojen korottamisen tarve 1.6.2026 alkaen 15 %:a.
Sweco Ympäristö Oy:n laatimassa taksojen korottamisen tarvelaskelmassa on esitetty vuosittainen korottamisen tarve vuoteen 2032 asti. Vesihuolto-taksojen uudistuksella pyritään suuntaamaan vesihuoltolaitoksen tulonmuodostusta enemmän kiinteiden maksujen suuntaan, jotta vesihuoltolaitoksen tulojen ennakoitavuus paranisi. Vesihuoltomaksuissa on jatkuva korotustarve, johtuen yleisestä hintatason noususta sekä tehdyistä investoinneista. Korotuksilla pyritään myös varautumaan vesihuollon tulevaisuuden investointeihin ja korjauskustannuksiin.
Vesihuoltolaitoksen tunnusluvut vuoden 2024 tilinpäätöksestä:
Oheismateriaalina uusi hinnoitteluliite, joka astuisi voimaan 1.6.2026 alkaen.
Valmistelija tekninen johtaja
Lisätietoja tekninen johtaja Olli Launonen, puh. 040 641 2044.
Esittelijä tekninen johtaja
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä liitteen mukaisesti uudet vesi- ja jätevesimaksutaksat, jotka astuvat voimaan 1.6.2026 alkaen.
Muutettu päätösehdotus Esittelijä muutti päätösehdotustaan siten, että esitti asian palauttamista valmisteluun. Asiasta käydyn keskustelun aikana tekninen lautakunta evästi valmistelijaa selvittämään mahdollisuutta tehdä liittymismaksuista kiinteät ja kohtuullistaa niitä.
Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |