RSS-linkki
Kokousasiat:https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.10.2025/Pykälä 131
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vuoden 2026 kevään kokousaikataulu
Kunnanhallitus 06.10.2025 § 131
88/00.01.01/2025
Hallintosäännön 144 §:n mukaan toimielin päättää kokousten ajan ja paikan. Kokous voidaan pitää myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Poikkeamista pyritään illmoittamaan aina edellisessä kokouksessa. Ylimääräisiä kokouksia voidaan pitää asioiden niin vaatiessa.
Kunnanhallituksen kokoukset on pidetty pääsääntöisesti maanantaisin klo 16:30 valtuustosalissa. Hallintosäännön 142 §:n mukaisesti kokous voidaan pitää myös sähköisenä Teams-kokouksena.
Kokouskutsu/esityslista julkisine liitteineen ja oheismateriaaleineen lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus neljä päivää ennen kokousta. Esityslista julkaistaan myös kunnan verkkosivulla.
Vuoden 2026 kevätkauden alustava kokousaikataulu:
Tammikuu 12.1.2026
Helmikuu 9.2.2026
Maaliskuu 9.3.2026 ja 30.3.2026
Huhtikuu 20.4.2026
Toukokuu 25.5.2026
Kesäkuu 22.6.2026
Kuntalain 107 §:n mukaisesti kokouksesta pidetään pöytäkirjaa. Pöytäkrija tulee lain mukaan julkiseksi sen jälkeen, kun se on tarkastettu ja allekirjoitettu. Pöytäkirja julkaistaa kunnan verkkosivulla.
Valmistelija kunnanjohtaja
Lisätietoja kunnanjohtaja Tiina Pelkonen, puh. 040 459 7001.
Esittelijä kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä alustavan kokousaikataulun kevätkaudelle 2026.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |