Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 24


 

Teknisen lautakunnan vaali

 

Kunnanhallitus 19.05.2025 § 78 

 

 

 

Kuntalain 32 §:n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta tai jäljempänä toisin säädetä.

 

Kuntalain 33 §:n mukaan valtuusto tai muu valinnasta vastaava toimielin valitsee jäseniksi valituista toimielimen puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia. Heidät valitaan samassa vaalitoimituksessa.

 

Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoien valtuustoon, ei kuitenkaan:

  1.       asianomaisen lautakunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö,
  2.       henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa, eikä
  3.       henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa toimielimessä tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Hallintosäännön 10 §:n mukaan tekniseen lautakuntaan valitaan puheenjohtaja ja kuusi jäsentä. Valtuusto valitsee lautakuntien jäsenistä varapuheenjohtajan. Puheenjohtajalla ja jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

Valmistelija  hallinto- ja talousjohtaja, kunnanjohtaja

 

Lisätietoja  hallinto- ja talousjohtaja Timo Hakala, puh. 050 363 5888.
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto suorittaa teknisen lautakunnan jäsenten ja henkilökohtaisten varajäsenten vaalin sekä nimeää puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 02.06.2025 § 24  

51/00.00.01/2025  

 


 

Esittelijä kunnanhallitus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto suorittaa teknisen lautakunnan jäsenten ja henkilökohtaisten varajäsenten vaalin sekä nimeää puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029.

 

Päätös Teknisen lautakunnan jäseniksi ja varajäseniksi sekä puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi kaudelle 1.6.2025 - 31.5.2029 päätettiin valtuustoryhmien yhteisesti sopimien esitysten mukaan
 

 

 

varajäsen

pj.

Marja Wakkala

Petri Korhonen

vpj.

Esa-Matti Välimaa

Reetta Räsänen

jäsen

Jani Lintunen

Soili Männistö

jäsen

Merja Pulakka

Daniel Linnalahti

jäsen

Satu Rannikko

Simo Keto

jäsen

Kalle Suoranta

Tuomas Anttila

jäsen

Juha Yli-Parri

Henrietta Saarinen