Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 22


 

Keskusvaalilautakunnan vaali

 

Kunnanhallitus 19.05.2025 § 76 

 

 

 

 

Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa (2025 vaalit) esiintyneitä äänestäjäryhmiä. Niin kauan kuin yksikin huomioon otettava äänestäjäryhmä on vailla edustusta, keskusvaalilautakuntaan ei saa valita muusta ryhmästä kahta edustajaa.

 

Vaalilain 13 §:n mukaan jäsen tai varajäsen, joka keskuskeskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.

 

Valmistelija  hallinto- ja talousjohtaja, kunnanjohtaja

 

Lisätietoja  hallinto- ja talousjohtaja Timo Hakala, puh. 050 363 5888.
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto
- valitsee keskusvaalilautakuntaan viisi jäsentä ja tarpeellisen määrän varajäseniä kuitenkin vähintään viisi.
- asettaa varajäsenet siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan sekä
- määrää yhden jäsenistä lautakunnan puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 02.06.2025 § 22  

51/00.00.01/2025  

 


 

Esittelijä kunnanhallitus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto
- valitsee keskusvaalilautakuntaan viisi jäsentä ja tarpeellisen määrän varajäseniä kuitenkin vähintään viisi.
- asettaa varajäsenet siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan sekä
- määrää yhden jäsenistä lautakunnan puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029.

 

Päätös Keskusvaalilautakunnan jäseniksi ja varajäseniksi sekä puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi kaudelle 1.6.2025 - 31.5.2029 päätettiin valtuustoryhmien yhteisesti sopimien esitysten mukaan
 

 

 

varajäsenet sijaantulojärjestyksessä

pj.

Martti Törmä

1. Piritta Eskola

vpj.

Kari Sorri

2. Antti Reunanen

jäsen

Jaana Ekilä

3. Pasi Siukola

jäsen

Terttu Routsi

4. Virva Lappalainen

jäsen

Eeva Ylinen

5. Tapani Henttinen