Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 20


 

Kunnanhallituksen vaali

 

Kunnanhallitus 19.05.2025 § 74 

 

 

 

 

Kuntalain 30 §:n mukaan kunnassa on oltava valtuuston lisäksi kunnanhallitus. Kuntalain 32 §:n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta tai jäljempänä toisin säädetä. Hallintosäännön 8 §:n mukaan kunnanhallituksen toimikausi on kaksi vuotta.

 

Kuntalain 33 §:n mukaan valtuusto tai muu valinnasta vastaava toimielin valitsee jäseniksi valituista toimielimen puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia. Heidät valitaan samassa vaalitoimituksessa.


Hallintosäännön 8 §:n mukaan kunnanhallituksessa on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

Kuntalain 73 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

  1.       välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;
  2.       henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
  3.       kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta; eikä
  4.       henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa toimielimessä tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

 

Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

 

Valmistelija  hallinto- ja talousjohtaja, kunnanjohtaja

 

Lisätietoja  hallinto- ja talousjohtaja Timo Hakala, puh 050 363 5888.
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto suorittaa kunnanhallituksen jäsenten ja henkilökohtaisten varajäsenten vaalin sekä nimeää puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2027.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Kunnanvaltuusto 02.06.2025 § 20  

51/00.00.01/2025  

 

Esittelijä kunnanhallitus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto suorittaa kunnanhallituksen jäsenten ja henkilökohtaisten varajäsenten vaalin sekä nimeää puheenjohtajan ja varapuheenhohtajan toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2027.

 

 

 

varajäsen

pj.

Linda Lähdeniemi

Tuomas Anttila

vpj.

Petri Korhonen

Pertti Rantanen

jäsen

Timo Karunen

Simo Keto

jäsen

Ville-Matti Kyläsorri

Juha Yli-Parri

jäsen

Harri Lumme

Sirkka Madekivi

jäsen

Sari Vainio-Knuutila

Reetta Räsänen

jäsen

Marja Wakkala

Merja Pulakka

Päätös Kunnanhallituksen jäseniksi ja henkilökohtaisiksi varajäseniksi sekä puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi kaudelle 1.6.2025 - 31.5.2027 päätettiin valtuustoryhmien yhteisesti sopimien esitysten mukaan