RSS-linkki
Kokousasiat:https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Forssan kaupungin jätelautakuntaan edustaja ja varaedustaja kaudelle 1.6.2025 - 31.5.2029
Kunnanhallitus 19.05.2025 § 79
Kuntalain 51 §:n mukaan kunta voi hoitaa tehtävää yhden tai useamman kunnan puolesta siten, että kunnilla on yhteinen toimielin, joka vastaa tehtävän hoitamisesta. Tehtävää hoitavaa kuntaa kutsutaan vastuukunnaksi. Kunnat voivat sopia, että muuta kunnat valitsevat osan yhteisen toimielimen jäsenistä. Lakisääteisessä yhteistoiminnassa jokaisella kunnalla on toimielimessä vähintään yksi kunnan valitsema jäsen.
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n osakaskuntien yhteistoiminta-alueen kuntien yhteistä jätelautakuntaa koskevan sopimuksen mukaan isäntäkuntana toimii Forssan kaupunki. Forssan kaupunginvaltuusto asettaa lautakunnan kuntien valtuustojen nimeämistä jäsenistä. Lautakunnassa on jokaisesta kunnasta yksi jäsen ja henkilökohtainen varajäsen.
Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja, kunnanjohtaja
Lisätietoja hallinto- ja talousjohtaja Timo Hakala, puh. 050 363 5888.
Esittelijä kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee jäsenen ja henkilökohtaisen varajäsenen Forssan kaupungin jätelautakuntaan toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kunnanvaltuusto 02.06.2025 § 25
51/00.00.01/2025
Esittelijä kunnanhallitus
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee jäsenen ja henkilökohtaisen varajäsenen Forssan kaupungin jätelautakuntaan toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029.
Päätös Forssan kaupungin jätelautakuntaan kaudelle 1.6.2025 - 31.5.2029 päätettiin valtuustoryhmien yhteisesti sopimien esitysten mukaan jäseneksi Timo Karunen ja henkilökohtaiseksi varajäseneksi Juhani Törmä.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |