RSS-linkki
Kokousasiat:https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.01.2025/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kuntalaisaloite noituuden tutkimuskeskuksen perustamiseksi ja muistomerkin pystyttämiseksi
Kunnanhallitus 20.01.2025 § 12
10/00.04.02/2024
Sakari Pärssinen on toimittanut kuntaa kuntalaisaloitteen 2.4.2024. Aloitteessaan hän kirjoittaa:
”Punkalaidun on 1600 luvulla ollut merkittävä ”noituuden” alue, ja siitä ei ole nykyasukkailla juuri mitään tietoa. Siksi ehdotan tänne paikkakunnalle perustettavaksi Suomen ensimmäistä noituuden tutkimuskeskusta ja muistomerkkiä sen ajan aikalaisista. Tuon ajan noituus on perustunut paljolti noitien tavallista ihmisitä parempaan luonnon tuntemukseen ja esim. rohtojen valmistamiseen enemmältä juuri kotieläinten tai ihmistenkin hoidossa, josta he saivat palkkioina taloudellista vaurautta ja joutuivat muiden karehdittaviksi ja vihattaviksi ja päätyivät käräjille ja tuomittaviksi, joista on pöytäkirjoissa kirjallisia varmoja muistoja olemassa. Tuollaista perimää kannattaa pitää tiedossa ja tutkia lisää.”
Kunnalla ei ole rahallisia- eikä henkilöresursseja perustamaan noituuden tutkimuskeskusta ja muistomerkkiä eikä ylläpitämään sellaista toimintaa. Kunta keskittyy lakisääteisiin tehtäviinsä. Historian vaaliminen on paremminkin museoiden ja kotiseutuyhdistysten vapaamuotoista toimintaa.
Valmistelija kunnanjohtaja
Lisätietoja kunnanjohtaja Tiina Pelkonen, puh. 044 459 7001.
Esittelijä kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hylätä kuntalaisaloitteen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |