Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 156


 

Kunnanhallituksen kokoukset kevätkaudelle 2025

 

Kunnanhallitus 09.12.2024 § 156  

117/00.01.01/2024  

 

 

Hallintosäännön 144 §:n mukaan toimielin päättää kokousten ajan ja paikan. Kokous voidaan pitää myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Poikkeamista pyritään illmoittamaan aina edellisessä kokouksessa. Ylimääräisiä kokouksia voidaan pitää asioiden niin vaatiessa.

 

Kunnanhallituksen kokoukset on pidetty pääsääntöisesti maanantaisin klo 16:30 valtuustosalissa. Hallintosäännön 142 §.n mukaisesti kokous voidaan pitää myös sähköisenä Teams-kokouksena.

 

Kokouskutsu/esityslista julkisine liitteineen ja oheismateriaaleineen lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus neljä päivää ennen kokousta. Esityslista julkaistaan myös kunnan verkkosivulla.

 

Vuoden 2025 kevätkauden alustava kokousaikataulu:

Tammikuu 20.1.2025
Helmikuu 17.2.2025
Maaliskuu 17.3.2025  ja 31.3

Huhtikuu 28.4.2025 
Toukokuu  19.5.2025

Kesäkuu 16.6.2025

 

Kuntalain 107 §:n mukaisesti kokouksesta pidetään pöytäkirjaa. Pöytäkrija tulee lain mukaan julkiseksi sen jälkeen, kun se on tarkastettu ja allekirjoitettu. Pöytäkirja julkaistaa kunnan verkkosivulla.

 

Valmistelija  kunnanjohtaja

 

Lisätietoja  kunnanjohtaja Tiina Pelkonen, puh. 044 459 7001.
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä alustavan kokousaikataulun kevätkaudelle 2025.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.