Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.10.2024/Pykälä 128


 

Alue- ja kuntavaalien 2025 vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valinta

 

Kunnanhallitus 21.10.2024 § 128  

77/00.00.00/2024  

 

 

Kunta- ja aluevaalit toimitetaan su 13.4.2025.

 

Vaalilain mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja  asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta sekä kotiäänes-tystä ja sosiaalihuollon yksiköissä toimitettavaa ennakkoäänestystä varten vaalitoimikunta.

 

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten sekä varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2023) eduskunta-vaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu. Jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla vaalien ehdokas.

 

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen jär-jestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan puheenjohtajien ja varapuheen-johtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilau-takunnalle.

 

Valmistelija  hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja  hallinto- ja talousjohtaja Timo Oravainen, puh. 050 363 5888
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee vuoden 2025 alue- ja kuntavaaleja varten
1) vaalilautakuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kolme muuta jäsentä sekä viisi varajäsentä, ja
2) vaalitoimikuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja yhden jäsenen sekä kolme varajäsentä.

 

Päätös Kunnanhallitus valitsi vuoden 2025 alue- ja kuntavaalien vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan jäsenet ja varajäsenet sekä nimesi puheenjohtajat seuraavasti:
Vaalilautakunta
Eeva Ylinen puheenjohtaja
Terttu Routsi varapuheenjohtaja
Markku Paija jäsen
Marita Lindqvist-Saarela jäsen
Hilkka Välläri jäsen
varajäsenet Outi Uusi-Kouvo, Pasi Siukola, Sari Laakso, Matti Seppä ja Erkki Leppäkorpi

Vaalitoimikunta
Pekka Karppanen puheenjohtaja
Marju Pihlajamaa varapuheenjohtaja
Terttu Routsi jäsen
varajäsenet Ari Poutala, Pasi Rantanen ja Outi Uusi-Kouvo.