Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.10.2024/Pykälä 122


 

Markus Kouvon eronpyyntö valtuuston jäsenyydestä

 

Kunnanhallitus 21.10.2024 § 122  

57/00.00.01/2022  

 

 

Kunnanvaltuutettu Markus Kouvo on kuntaan 27.9.2024 lähettämällään sähköpostiviestillä pyytänyt eroa kunnanvaltuuston jäsenyydestä paikkakunnalta muuton vuoksi.

 

Markus Kouvo on tällä hetkellä kunnanvaltuuston jäsenyyden ohella kunnanhallituksessa Sanna Saliojan varajäsen.

 

Vaalituloksen mukaisesti kunnanvaltuuston jäseneksi nousee Esa-Matti Välimaa.

 

Valmistelija  hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja  hallinto- ja talousjohtaja Timo Oravainen, puh. 050 363 5888.
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Markus Kouvolle myönnetään ero kunnanvaltuuston jäsenyydestä ja muista kunnan luottamustehtävistä paikkakunnalta muuton vuoksi. Samalla kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Kouvon tilalle valitaan uudet luottamushenkilöt häneltä vapautuneisiin luottamustehtäviin tasa-arvolain määräykset huomioon ottaen loppuvaltuustokauden ajaksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.