Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.10.2024/Pykälä 136


Kuulutus / Hallinto-ja talousjohtaja (21.10.2024)

 

Hallinto- ja talousjohtajan viran täyttäminen

 

Kunnanhallitus 30.09.2024 § 110 

 

 

 

Hallinto- ja talousjohtaja Timo Oravainen on irtisanoutunut 24.9.2024 päivätyllä ilmoituksella tehtävästään. Koska kunnan johtavien viranhaltijoiden määrä on pieni, prosessi uuden hallinto- ja talousjohtajan rekrytoimiseksi on perusteltua käynnistää viivytyksettä.

 

Hallintosäännön 61 §:n mukaisesti kunnanvaltuuusto valitsee vastuualuejohtajat. Hallintosäännön 60 §:n mukaisesti viran julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on valtuusto, viran julistaa haettavaksi kunnanhallitus.

 

Viran kelpoisuusehdoista päättää se, jolle kuuluu viran täyttäminen. Kun-nanvaltuusto on 13.5.2019 hyväksynyt hallinto- ja talousjohtajan viran kel-poisuusehdot. Päätöksen mukaan kelpoisuusehtona on ”virkaan soveltuva korkeakoulututkinto sekä kokemusta julkisesta hallinnosta ja taloudesta”.

 

Valmistelija  kunnanjohtaja

 

Lisätietoja  kunnanjohtaja Tuija Ojala, puh. 040 6212 472.
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää julistaa hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi sekä päättää hakuprosessista.

 

Päätös Esittelijä muutti esitystään siten, että asia palautetaan takaisin valmisteluun. Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän muutetun esityksen.

 

 

Kunnanhallitus 21.10.2024 § 136  

112/01.01.01/2024  

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää julistaa hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.