Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.09.2024/Pykälä 114



 

Sopimus tietoaineistojen siirrosta Punkalaitumen kunnan ja Pirkanmaan hyvinvointialueen välillä

 

Kunnanhallitus 30.09.2024 § 114  

75/00.04.01/2022  

 

 

Hyvinvointialueen omistukseen siirtyvistä tietoaineistoista on säädetty laissa sosiiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta (616/2021, 64 §). Lain alkuperäisenä tarkoituksena oli, että siirto koskee kaikkia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakirjoja. Lakia muutettiin toukokuussa 2022 (349/20.5.2022) siten, että siirto koskee vain sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviin liittyviä asiakirjoja, joita ei ole arkistoitu.

 

Kuntien arkistoja ja tietojärjestelmiä ei käytännössä ole jaettu niin, että säilytysvaiheessa ja arkistointivaiheessa olevia asiakirjoja säilytettäisiin toisistaan erillään. Lakimuutos tarkoittaa sitä, että osa kunnan omistukseen jäävistä arkistoiduista asiakirjoista siirtyy joko fyysisesti tai siirtyvän tietojärjestelmän osana hyvinvointialueen hallintaan. Myös kunnan tietojärjestelmiin ja keskusarkistoon jää sellaisia säilytysvaiheessa olevia asiakirjoja, jotka lain mukaan siirtyvät hyvinvointialueelle. Koska asiakirjojen omistajuus ja hallinta eivät kaikilta osin jatkossa vastaa toisiaan, eikä esimerkiksi provinienssiperiaate tue sitä, että asiakirjoja lähdettäisiin laajamittaisesti erottelemaan, sovitaan sopimuksella tarkemmin osapuolten välisestä yhteistyöstä.

 

Punkalaitumen kunta pysyy rekisterinpitäjänä niiden henkilötietoja sisältävien tietoaineistojen osalta, jotka eivät siirry sote-uudistuksessa sovellettavan lainsäädännön ja kansallisen ohjeistuksen nojalla hyvinvointialueelle. Osapuolten yhteishallinnassa on siten tietoaineistoja, joiden rekisterinpitäjä on joko hyvinvointialue tai Punkalaitumen kunta.

 

Kummankin osapuolen hallintaan jäävät, sekä yhteishallintaan jäävät tietoaineistot ovat sellaisia, joita ei voi lähtökohtaisesti jakaa kokonaisuutta rikkomatta. Aineistonhaltija vastaa hallinnassaan olevasta aineistosta aiheutuvista tavanomaisista kustannuksista.

 

Pirkanmaan hyvinvointialueen lähettämä sopimusluonnos on oheismateriaalina.

 

Valmistelija  hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja  hallinto- ja talousjohtaja Timo Oravainen, puh. 050 363 5888.
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa tehtävän sopimuksen ja valtuuttaa kunnanjohtajan hyväksymään siihen neuvotteluissa tulevat pienimuotoiset ja vähämerkitykselliset muutokset.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.