Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.09.2024/Pykälä 116



 

Taikayöntien kuntayhteistyösopimuksen hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 30.09.2024 § 116  

87/14.02/2024  

 

 

Taikayöntien Lumo -hanke on esittänyt, että Huittisten kaupunki, Punkalaitumen kunta ja Urjalan kunta tekevät sopimuksen koskien Taikayöntien matkailureitin kuntayhteistyöstä. Sillä sovitaan Taikayöntien yhteiseen matkailumarkkinointiin ja kehittämiseen liittyvistä asioista. Hanke on päättymässä ja kesällä 2024 on perustettu Taikayöntie ry -niminen yhdistys, joka jatkaa hankkeen työtä ja matkailumarkkinoinnin edistämistä. Punkalaitumen kunnanhallitus on käsitellyt yhteistyösopimuksen ensimmäistä versiota kokouksessaan 17.6.2024 (§ 83).

 

Huittisten kaupunki on käsitellyt muokatun yhteistyösopimusluonnoksen. Kaupungin elinvoimaryhmä on todennut sopimuksen tarpeelliseksi, jotta matkailutie pysyisi elävänä. Elinvoimaryhmä on myös puoltanut kaupungin liittymistä Taikayöntie ry:n jäseneksi. Huittisten kaupunginhallitus on 23.9.2024 hyväksynyt luonnoksen ja oikeuttanut elinvoimajohtajansa tekemään siihen vielä kuntayhteistyössä sovittavia vähäisiä täsmennyksiä. Urjalan kunta ei ole vielä käsitellyt yhteistyösopimusta.

 

Muokattu yhteistyösopimusluonnos, Huittisten kaupunginhallituksen pöytäkirjaote sekä siihen liittyvät asiakirjat ovat oheisaineistona.

 

Valmistelija  kunnanjohtaja

 

Lisätietoja  kunnanjohtaja Tuija Ojala, puh. 040 621 2472.
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. hyväksyä Taikayöntien kuntayhteistyösopimusluonnoksen ja
2. valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään ja hyväksymään sopimukseen vähäisiä kuntayhteistyössä sovittavia täsmennyksiä tarvittaessa.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.