RSS-linkki
Kokousasiat:https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 82
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan tietoturvaohjeen päivittäminen 2024
Kunnanhallitus 17.06.2024 § 82
81/07.01.00/2024
Punkalaitumen kunnan voimassa oleva tietoturvaohje on hyväksytty 15.12.2014 ja se on suurelta osin vanhentunut. Ohjeen päivitys on toteutettu kevään 2024 aikana ja siinä on hyödynnetty laajasti mm. Kyberturvallisuuskeskuksen ja muiden kuntien ohjeistuksia. Tietoturvaohje koskee kaikkea kunnan hallinnassa olevaa tietoa ja niitä käsitteleviä ihmisiä riippumatta siitä, ovatko he virka-, työ- tai luottamussuhteessa Punkalaitumen kuntaan.
Ohjeen tavoitteena on varmistaa turvallinen tietojen käsittely kunnassa, jotta voitaisiin välttää esimerkiksi Helsingin kaupungissa tapahtuneen kaltaiset tilanteet. Ohjeen jatkopäivityksessä tullaan ottamaan huomioon myös EU:n NIS2-direktiivin tiukentuvat määräykset esimerkiksi koskien huoltovarmuutta käsitteleviä kohteita.
Liitteenä oleva tietoturvaohje jaetaan kaikille kunnan työntekijöille ja viranhaltijoille tiedoksi, kun se on hyväksytty.
Valmistelija kunnanjohtaja
Lisätietoja vs. kunnanjohtaja Timo Oravainen, puh. 050 363 5888
Esittelijä vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä uudistetun tietoturvaohjeen, joka tulee voimaan 18.6.2024 ja on voimassa toistaiseksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |