Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 74


 

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma 2024 - 2029

 

Hyvinvointijaosto 20.02.2024 § 39 

 

 

Hyvinvointialueuudistuksesta huolimatta kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on yhä yksi kunnan tärkeimpiä tehtäviä. Terveydenhuoltolaki (1326/2010, § 12) velvoittaa kunnat ottamaan terveyden ja hyvinvoinnin huomioon kunnan kaikissa toiminnoissa ja päätöksenteossa. Valtuustokausittain kuntien on laadittava laajan hyvinvointikertomus, joka on tarkoituksen mukaista hyväksyä valtuustotasolla saakka.


Hyvinvointikertomuksen laadinta on eri toimijoiden yhteinen, asioita yhteen kokoava prosessi. Asiakirja kokoaa yhteen eri toimijoiden ja osaajien havainnot, tavoitteet ja toimenpiteet hyvinvointiin vaikuttavista ilmiöistä ja tekijöistä.


Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi kokouksessaan 12.2.2024 §22 Pirkanmaan hyvinvointialueen hyvinvointikertomuksen ja         -suunnitelman sekä muut lakisääteiset alueelliset hyvinvointisuunnitelmat. Alueellisia suunnitelmia on tarkoituksen mukaista hyödyntää kuntakohtaisessa työskentelyssä.

 

Valmistelija  hyvinvointijohtaja

 

Lisätietoja  hyvinvointijohtaja Tiina Mäkiranta, puh. 040 138 2312
 

Esittelijä hyvinvointijohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointijaosto merkitsee tiedoksi käydyn keskustelun ja hyväksyy hyvinvointikertomukselle ja -suunnitelmalle laaditun valmistelu aikataulun.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

 

Hyvinvointijaosto 07.05.2024 § 44 

 

 

 

Kunnassa hyvinvoinnin edistäminen on kunnan eri toimialojen yhteistyössä toteuttamaa työtä. Hyvinvoinnin edistäminen kohdistuu yksilöön, perheeseen, yhteisöihin, koko väestöön ja näiden elinympäristöihin. Hyvinvoinnin edistäminen on sosiaalista hyvinvointia, terveyttä, turvallisuutta ja osallisuutta tukevaa sekä köyhyyttä, syrjäytymistä ja muita sosiaalisia haittoja vähentävää toimintaa. Hyvinvointityö kunnassa on suunnitelmallista voimavarojen kohdentamista kuntalaisten hyvinvointia edistävällä tavalla. Hyvinvoinnin edistämistyössä on merkittävä osa tiedolla johtamisella, huomioiden valtakunnallinen tiedonkeruu, kunnan omana toimintana kerätty tieto sekä erilaiset paikalliset ilmiöt.

 

Vuoden 2023 alusta voimaan tullut hyvinvointialueuudistus muutti myös kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtäväkokonaisuutta merkittävästi. Hyvinvointialueet vastaavat sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastuspalveluiden tuottamisesta. Tämä ei kuitenkaan poista kuntien velvoitetta ja tarvetta huolehtia omalta osaltaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävistä omassa toiminnassaan. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen pohjautuu vahvasti kuntien ja hyvinvointialueiden sekä muiden toimijoiden kanssa tekemään yhteistyöhön.

 

Järjestämislain 29§ mukainen asetus hyvinvointikertomusten vähimmäistiedoista on sosiaali- ja terveysministeriön käsittelyssä. Asetuksen mahdollisen antamisen ajankohta on toistaiseksi avoin. Ehdotuksen on tarkoitus auttaa kuntia ja valitsemaan ne indikaattorit, joilla voi riittävän tarkasti seurata asukkaiden hyvinvoinnin tilaa. Sopivat indikaattorit auttavat ohjaamaan resursseja ja seuraamaan toiminnan vaikutuksia. Tässä hyvinvointikertomusprosessissa on huomioitu vähimmäistietosisältö ehdotelma.

 

Valtuustokausittain laaditaan laaja hyvinvointikertomus, jonka vuosiraportointi on liitetty osaksi kunnan talousraportointia. Hyvinvointikertomukseen pohjautuva vuosisuunnitelma tarkennetaan talousarvion teon yhteydessä, jolloin määritellään toimenpiteet tulevalle toimintavuodelle. Tilinpäätöksen teon yhteydessä arvioidaan vastaavasti vuosittain ohjelmatyön toteutumista.

 

Punkalaitumen kunnassa laadittu hyvinvointikertomus- ja suunnitelma on kaksi vaiheinen, ensimmäisessä osiossa on esitetty kuluvalta valtuustokaudelta kuntalaisten hyvinvoinnin tilaa kuvaamia tietoja, toisessa osiossa laadittu tietopohjan ja olemassa olevien suunnitelmien pohjalta tavoitteita tulevalle valtuustokaudelle.

 

 

Valmistelija  hyvinvointijohtaja

 

Lisätietoja  hyvinvointijohtaja Tiina Mäkiranta, puh. 040 138 2312
 

Esittelijä hyvinvointijohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointijaosto merkitsee tiedoksi käydyn keskustelun sekä hyvinvointikertomus ja -suunnitelma asiakirjaluonnokseen tehdyt ulkoasuun ja sisältöön liittyvät kehittämisehdotukset.

 

Päätös Esittelijän esityksen mukaan.

 

 

Kunnanhallitus 03.06.2024 § 74  

22/12.00.00/2024  

 

 

Hyvinvointikertomus kokoaa valtuustokausittain yhteen asiakirjaan kuvauksen kuntalaisten hyvinvoinnin tilasta sekä suunnitelmaosio määrittelee hyvinvoinnin edistämisen painopisteet tuleville vuosille.

 
Hyvinvointikertomuksen laadinnassa on käytetty sähköistä hyvinvointikertomustyökalua.

 

Valmistelija  hyvinvointijohtaja

 

Lisätietoja  hyvinvointijohtaja Tiina Mäkiranta, puh. 040 138 2312
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy laajan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman vuosille 2024 - 2029 ja lähettää sen edelleen kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.


Hyvinvointijohtaja Tiina Mäkiranta esitteli hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman vuosille 2024 - 2029.