RSS-linkki
Kokousasiat:https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 172
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oppilasesitykset alueelliselle maanpuolustuskurssille 2024
Kunnanhallitus 13.11.2023 § 172
99/01.03.00/2022
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt kirjeellään kuntia tekemään esitykset alueellisille maanpuolustuskursseille. Esityksiä toivotaan tasapuolisesti sekä naisista että miehistä.
Pirkanmaalla järjestetään vuonna 2024 kaksi alueellista maanpuolustuskurssia viikoilla 7 ja 12. Pirkanmaan oppilasesityksien yhteydessä voidaan esittää toive ensisijaisesta kurssiviikosta. Toive huomioidaan mahdollisuuksien mukaan. Kurssipaikka voidaan osoittaa kummalta tahansa kurssilta. Kurssit järjestetään seuraavasti:
I-kurssi (vk 7) 12.-16.2.2024, Pirkanmaa, Teisko, Murikka
II kurssi, (vk 12) 18.-22.3.2024, Pirkanmaa, Teisko, Murikka
Kursseille voi esittää yhteensä enintään neljää oppilasta. Oppilasvalinnat tehdään esityksien perusteella siten, että kurssilaisten kokonaisuus edustaa alueellisesti tasapainoisella tavalla yhteiskunnan kriittisiä toimialoja. Yleensä esityksiä tulee runsaasti, joten oppilasesityksen jättäminen ei aina johda oppilasvalintaan.
Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja
Lisätietoja hallinto- ja talousjohtaja Timo Oravainen, puh. 050 363 5888
Esittelijä kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää maanpuolustuskurssille esitettävistä osallistujista.
Päätös Kunnanhallitus päätti esittää maanpuolustuskurssille seuraavia henkilöitä:
1. Linda Lähdeniemi (toive, kurssi II 18.-22.3.2024)
2. Timo Oravainen
3. Joonas Ramstedt
4. Sami Uutto.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |