RSS-linkki
Kokousasiat:https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Tekninen lautakunta 26.09.2023 § 30
Hallintosäännön 145 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta jäsenille ja muille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Kokouksesta on tiedotettava samassa ajassa kunnan verkkosivuilla.
Kokouskutsu ja esityslista on 21.09.2023 toimitettu toimielimen jäsenille ja niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus sekä julkaistu kunnan verkkosivuilla.
Hallintosäännön 153 §:n mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä onko kokous lailisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.
Kuntalain 103 §:n mukaan muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Esittelijä tekninen johtaja
Päätösehdotus Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |