Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 8


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kunnanvaltuusto 15.05.2023 § 8  

    

 

 

Hallintosäännön 105 §:n mukaan kokouskutsun antaa valtuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsu on lähetettävä valtuutetuille vähintään kuusi päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Kokouksesta on tiedotettava samassa ajassa kunnan verkkosivuilla.

 
Kokouskutsu ja esityslista on 9.5.2023 toimitettu kaikille valtuutetuille sekä julkaistu kunnan verkkosivuilla. Lisäksi kokouskutsu on toimitettu kaikille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus sekä valtuustoryhmän kahdelle ensimmäiselle varavaltuutetulle.


Hallintosäännön 111 §:n mukaan kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanjohtajan on oltava läsnä valtuuston kokouksessa. Heidän poissaolonsa ei estä asioiden käsittelyä. Kunnanhallituksen jäsenillä on läsnäolo-oikeus. Nuorisovaltuuston edustajalla on läsnäolo- ja puheoikeus.

 

Hallintosäännön 112 §:n mukaan läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut todetaan nimenhuudolla. Puheenjohtaja toteaa läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut sekä onko kokous lailisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.

Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.