RSS-linkki
Kokousasiat:https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 05.07.2022/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tien nimeäminen/Sörkän yksityistie (osa)
Tekninen lautakunta 05.07.2022 § 10
62/08.00.00/2022
Sörkän yksityistien tiehoitokunta on esittänyt Punkalaitumen kunnalle, että osa ko. yksityistiestä nimettäisiin uudelleen. Uudelleen nimettävä osuus on Sörkäntie 120 kiinteistöstä eteenpäin ja nimettävän osuuden pituus on noin 340 metriä. Perusteluina nimeämiselle tiehoitokunta esittää osoitetietojen selkiytymisellä ja asukkaiden turvallisuudella, kun esim. hälytysajoneuvot löytävät paremmin perille. Uudelleen nimettävällä osuudella on kaksi vakituisesti asuttua kiinteistöä ja yksi vapaa-ajan kiinteistö.
Sörkäntielle on aiemmin asetettu puomi estämään läpiajoa (teknisen johtajan päätös 1.6.2021 10 §).
Tien vaikutusalueella asuvien asukkaiden nimiehdotuksia uudelle tieosuudelle ovat olleet mm.
- Umpikuja (on Huittisissa)
- Puomikuja
- Poikkitie (on Loimaalla, Huittisissa, Sastamalassa)
- Tiilikuja (on Huittisissa)
- Honkakuja
- Kanttistentie
Kuntaliiton ohjeistus kunnan osoitejärjestelmästä (2020) suosittaa, että: "kunnan alueella on vain yksi samanlainen osoitenimi ja mahdollisuuksien mukaan välttää naapurikunnissa käytössä olevia osoitenimiä". Suosituksen mukaan on myös eduksi, jos osoitenimi liittyy ympäröivään nimistöön, paikkaan tai alueeseen.
Asukkailta saadun tiedon mukaan tietä on aiemmin kutsuttu Kanttistentieksi ja lähin saman niminen tie sijaitsee Kangasalla.
Liitteenä Sörkän yksityistien vuosikokouksen pöytäkirjan ote.
Valmistelija Tekninen johtaja Satu Alajärvi, p. 040 645 2141
Lisätietoja Tekninen johtaja Satu Alajärvi, p. 040 645 2141
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Tekninen lautakunta nimeää Sörkäntien loppuosan (ml. Sörkäntie 120) Kanttistentieksi.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi esittelijän päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |